sivu tarvitsee JavaScript-tuen toimiakseen oikein

Toiminta-aika

Yleistä

Tällä sivulla voitte seurata palvelimiemme tilaa. Näin voitte olla varmoja, että mahdolliset yhteysongelmat todella johtuvat palvelimesta eikä esimerkiksi yhteytenne häiriöstä ja voitte tarvittaessa jättää myös häiriöilmoituksen täydellisestä toimimattomuudesta.

Mikäli palvelussamme on häiriö, on asiakkaalla mahdollisuus saada hyvitystä. Hyvitystä myönnetään sopimusehtojemme mukaisesti tai asiakkaan kanssa erikseen sovitulla tavalla. Hyvitystä voidaan myöntää vain reklamaatiota vastaan sopimusehtojen mukaisesti.

Palvelimien tila tarkistetaan kolmannen osapuolen seurantajärjestelmällä (Up Down IO). Tarkistus tehdään web-selaimien käyttämällä yhteystavalla (HTTP).

Vaikka pyrimme 100 % käytettävyyteen, se ei valitettavasti ole aina täysin mahdollista. Internet on jatkuvasti muuttuva ympäristö ja palvelu muuttuu aina osittain sen mukana. On olemassa useita mahdollisia aiheuttajia ongelmille, jotka johtuvat kolmansista osapuolista, joihin emme voi vaikuttaa, mutta jotka voivat vaikuttaa palvelun toimintaan. Tälläisiä ovat muun muassa verkkohäiriöt, laitteisto-ongelmat, ohjelmistohäiriöt, virukset, haittaohjelmat, päivittäiset tietoturvapäivitykset ja häiriköivät käyttäjät.

Palvelimien tila
Mikäli tila on punaisella (ongelma), niin olemme saaneet automaattisen ilmoituksen ongelmasta ja selvitämme sitä parhaillaan.

Tarkistustyökalu

Tällä lomakkeella voitte testata antamanne osoitteen toimivuutta Lynx-selaimella ulkopuoliselta palvelimelta käsin. Tätä työkalua voitte käyttää yksittäisen verkkotunnuksen toiminnan tarkistamiseen sekä rajoitetusti Lynx-selaimen yhteensopivuuden selvittämiseen. Tämän työkalun ei ole tarkoitus olla kattava testausväline vaan ongelmatilanteita selkeyttävä ulkopuolinen testi.

Antakaa verkkotunnus muodossa domaini.tld

Voitte testata toimivuutta myös GTmetrix.com osoitteesta.

Häiriöilmoitus (24/7)

Häiriöilmoitus on tarkoitettu ainoastaan palvelussamme esiintyvän häiriön ilmoittamiseen. Häiriöilmoitus menee suoraan päivystykseen ohi asiakaspalvelun.

Häiriön selvitys aloitetaan ympäri vuorokauden alle tunnissa asiakkaan ilmoituksen saapumisesta. IP-osoite välitetään ilmoituksen yhteydessä verkkoyhteyden tarkistamista varten.

Häiriöilmoituksiin ei vastata eikä niiden perusteella oteta yhteyttä!

Mikäli haluatte yhteydenoton, käyttäkkää lomakkeita osoitteessa suncomet.fi/asiakaspalvelu.

Häiriöilmoituslulomake
Copyright © 2001 - 2021 Suncomet Oy

Kaikki käännökset ovat vain tiedoksi. Jos ristiriita ilmenee, suomenkielinen alkuperäinen versio on ratkaiseva.